|
Armeija-sivusto
![]()
Armeija-sivusto
on muuttanut muotoaan vuosien varrella jokseenkin paljon kielellisesti,
sisällöllisesti
ja rakenteellisesti – pyrkimyksenäni on ollut tehdä
sivustosta aina aiempaa
eheämpi ja selkeämpi, parempi kokonaisuus. Nykyisessä
muodossaan Armeija-sivusto koostuu
kirjoitelmasta Poikkeukselliset 362 vuorokauttani
Vekaranjärvellä, teemaan
liittyvästä kuvagalleriasta sekä Valikoituja huvituksia
- ja Asiantuntijan
sana -sivuista. Lisäksi olen liittänyt tälle sivulle
linkin, joka vie
isoveljeni kotisivuille ja edelleen hänen armeijakertomustensa
pariin. Armeija-sivustoni herättänee ajatuksia ja kysymyksiä useimmissa lukijoissa. Olen pyrkinyt käsittelemään asioita siten, että sivuston annista voisi nauttia myös henkilö, joka ei ole itse suorittanut varusmiespalvelusta sen perinteisessä muodossaan. Painotan lisäksi, etten esitä asioita yksiselitteisinä totuuksina, vaan kyse on lopulta omista mielipiteistäni, joita jokaisella on oikeus halutessaan kyseenalaistaa. Tarjontaa kannattaa käsitellä kokonaisuutena. 1. Kirjoitelma: "Poikkeukselliset 362 vuorokauttani Vekaranjärvellä." 2. Kuvagalleria 3. Valikoituja huvituksia 4. Asiantuntijan sana 5. Armeijajuttuja à la Juha Terho Takaisin pääsivulle |