|
Piirustuksiani
Olen
käytännössä piirtänyt vain peruskoulun ja lukion kuvaamataidon
tunneilla. Vaikka pidän piirtämisestä jollakin tasolla ja viihdyin
myös kuvaamataidon tunneilla, en
ole juuri koskaan käyttänyt siihen vapaa-aikaani. Joskus hyvin harvoin
saatan
kuitenkin saada inspiraation yrittää piirtää jotakin itseäni
kiinnostavaa. Syksyllä 2009 sain tällaisen inspiraation ja tein
muutaman päivän aikana joitakin piirustuksia lähinnä liittyen minua
kiinnostaviin aiheisiin.
Alta voit tarkastella kyseisiä piirustuksia. Kaikki kuvat on piirretty samalla lyijykynällä (2½=HB), joka sattui tuolloin olemaan penaalissani. Kuvista saa suurempia klikkaamalla niitä. Jason Voorhees
Darth Vader
Mr. Burns TCM: The Beginning (DVD)
Sylvester Stallone Kotkan kirkko Leatherface 2003 (Remake) Leatherface 1974 (Original)
Piirtelin vuosien 2005, 2006 ja 2007 alkusyksyllä luentopapereihini ammattikorkeakoulun oppituntien lomassa. Huomasin vasta jälkikäteen löytäessäni paperit arkistoistani, että olin tehnyt niin joka syksy saman teeman toistuessa piirustuksissa: kuva kirjoittavasta kädestä, jonka ympärille on piirretty myös jotain muuta pientä. Jälkikäteen voidaan havainnoida, että piirtämiseni on keskittynyt hämmästyttävän tarkasti aina tiettyyn kohtaan vuotta, lukuvuoden alkuun. Kenties se on alitajuntaisesti toiminut jonkinlaisena opiskelunaloitusriittinä, jonka tarkoituksena on stimuloida aivot opintojen pariin: mieli löytää mielenkiintoisella tavalla oman keinonsa saada uudelleen ote opiskeluun tauon jälkeen. Alta voit katsoa kuvakollaasin ko. piirustuksista. Päätin myös muodon vuoksi piirtää käden syksyllä 2009 edellä esitettyjen kuvien lisäksi (idean piirtää kuva omasta kirjoittavasta kädestä olen kopioinut isoveljeltäni). Kädet 2005, 2006 ja 2007 Käsi 2009 Takaisin pääsivulle |