|
1.1 Sotilaspenkkipunnerus
Sivun lopusta voit katsoa
yhden videon.
![]()
Kokeilin aikoinaan kuntosalilla harjoittelun lomassa sotilaspenkkiä saaden suuntaa-antavia tuloksia tasostani. Kokeilujeni myötä tiesin pystyväni noin kahdenkymmenen toiston suoritukseen. Halusin virallistaa tulokseni ja päätin osallistua syyskuussa 2005 sotilaspenkin sm-karsintoihin Helsingin Kontulassa, missä tein kaksikymmentäyksi toistoa. Tuolloin tekemästäni toistomäärästä kolme kuitenkin hylättiin, koska suoritukset eivät olleet täysin puhtaita ensikertalaisena tekemieni huolimattomuusvirheiden vuoksi. Halusin toki yrittää parantaa tulostani ja osallistuin kuukautta myöhemmin Lopella järjestettäviin sotilaspenkkikilpailuihin (kilpailu oli tarkoitettu nuorille ja veteraaneille, mutta olin saanut luvan osallistua kilpailuun ulkopuolisena). Lopella 22.10.2005 järjestetyt kilpailut sujuivat paljon paremmin kuin Kontulassa. Painoin punnituksessa hieman yllättäen 74.9 kg ja sain tangon painoksi siten 75 kg olettamani 77.5 kg:n sijaan. Tällä kertaa tekniikkani oli myös parempi. "Fiilis" oli myös kohdallaan ja kaikki onnistui erinomaisesti. Tulokseni oli sillä kertaa kertaa 24 hyväksyttyä ja 0 hylättyä toistoa. Sen parempaan en olisi mitenkään pystynyt ja kaikkeni antaneena oli todella mukava lähteä kotiin. Päätin alunperin osallistua sotilaspenkkikilpailuihin tarkoituksenani saada itselleni virallinen tulos. Kotisalilla tehtyjä ennätyksiä riittää monella, ja sotilaspenkki kiehtookin minua erityisesti kahdesta syystä: siinä on tarkat säännöt, eikä (itsensä) huijaaminen valvotuissa olosuhteissa siten onnistu, jolloin tulos on pätevä. Lisäksi vastus on suhteutettu omaan painoon, jolloin tuloksilla on enemmän vertailuarvoa. 50-kiloinen henkilö tekee oman suorituksensa viidelläkymmenellä kilolla, 100-kiloinen sadalla kilolla. Aiheeseen tutustumattomalle saavuttamani tulos 24 ei välttämättä kerro juuri mitään, mutta nyrkkisääntönä voi mielestäni pitää, että ilman harjoittelua jo yhden toiston tekeminen on jokseenkin haasteellista. Toisaalta 24 toiston tekeminen ei Suomen parhaimmistoon verrattuna ole kummoinen, mutta sotilaspenkkipunnerruksen tunteva tietää tekemäni tuloksen olevan amatöörille kuitenkin melko hyvä. Olen joka tapauksessa itse sangen tyytyväinen tulokseeni, mikä on tärkeintä. Myöhemmin yli kahdeksankymmentä kiloisena (tangon painaessa siten 82,5 kg) olen omalla ajalla sotilaspenkkiä kokeiltuani saanut parhaimmillaan reilun parinkymmenen toiston tuloksia - kotisalilla tehtynä. Alta voit katsoa suoritukseni Lopella.
|